PESLEAGUE.fi avattu
Lokakuun 26. 2009 PESLEAGUE
Yhteispohjoismaalainen yhteisö- ja turnaussivusto PESLEAGUE Nordic on nyt avattu. PESLEAGUE on Konamin oma kattojärjestö viralliselle kilpailutoiminnalle ja sivuston kautta tullaan koordinoimaan erilaisia off- ja online turnauksia tulevan vuoden SM-turnee mukaanlukien. Sivut on käännetty suomeksi, tavoitteena tämän myötä on että Suomeenkin saataisiin yhtä vahva PES-yhteisö kuin esimerkiksi Ruotsissa ja Norjassa. Keskustelufoorumi josta toivon mukaan tulee hyvinkin aktiivinen löytyy luonnollisesti myös.
Rekisteröitykääpäs siis oitis PESLEAGUE.fi:lle sillä jo ensi lauantaina kaikilla PS3 ja Xbox 360 pelaajilla on mahdollisuus osallistua ensimmäiseen sponsoroituun turnaukseen kun Footballtube Cup ratkaistaan klo 21 alkaen. Ilmoittautuminen on jo käynnissä.
Ps. Aikaisemmin kerrottiin että PESLEAGUE:ä mainostavia flyereitä oli tarkoitus ilmestyä PES 2010 pelien mukana Pohjoismaissa, homma kuitenkin harmillisesti kaatui loppumetreillä teknisiin ongelmiin.
Pps. SuomiPES ryhmä on perustettu Community Modeen PS3 onlinessä, liittykää siihen niin saadaan hyvät harjoituspelit härmäläisten kesken. Kun etsitte ryhmää muistakaa että teksti on case-sensitive eli ottakaa isot ja pienet kirjaimet huomioon. Kirjoittakaa siis “SuomiPES”.